Voice Massage on klassista hierontaa, jonka tavoitteena on rentouttaa
äänentuottoon, hengitykseen ja purentaan osallistuvia lihasryhmiä.
Voice Massagen tavoitteita
Lihaksia rentouttavalla ja aktivoivalla käsittelyllä luodaan hyvät edellytykset vapaalle hengitykselle, puheelle ja laulamiselle. Kasvojen ja purennan alueen lihasten käsittelyllä pyritään vapauttamaan erilaisista purentahäiriöistä (mm. yöpurennasta) aiheutuneita lihaskireyksiä ja lievittämään niistä johtuvia kiputiloja. Kaularangan lihasten käsittely kuuluu olennaisena osana Voice Massageen, sillä mm. yöpurenta ja pinnallinen hengitys aiheuttavat kireyttä ja kipua niskan ja kaulan lihaksiin.
Äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien käsittelyllä voidaan ehkäistä lihasten kireystiloista johtuvien äänihäiriöiden syntyä. Voice Massage toimii myös tukihoitona esim. puheterapiassa ja tukee laulun opiskelua edellä mainittujen vaikutusten lisäksi lisäämällä kehotietoisuutta.
Hieronnan aikana asiakasta ohjataan hengittämään tavalla, joka vahvistaa hieronnan rentouttavaa vaikutusta. Harjoittelua on hyvä jatkaa myös kotona.
Kenelle Voice Massagea?
Menetelmää voidaan käyttää:
– ennaltaehkäisemään / hoitamaan äänihäiriöitä (puhe- ja lauluammattilaiset)
– tukemaan puhe- ja ääniterapiaa sekä laulunopiskelua
– helpottamaan puhallinsoittajan ansatsi- ja hengitysongelmia
– refluksitaudin lisähoitona rentouttamaan kurkunpään lihaksia ja palleaa
– parantamaan hengitysfunktiota urheilijoilla ja astmaatikoilla
– eril. neurologisissa sairauksissa helpottamaan nielemistä / puhumista / hengitystä – laukaisemaan purentalihasten jännitys- ja kiputiloja – helpottamaan lihasperäistä päänsärkyä ja migreeniä – yleisenä rentoutumiskeinona
Voice massage hoidon hinta 75€ / 75min
Voice massage purennan hoito 55€ / 45min